Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2023 vastuullisuusraportti
Työ- ja elinkeinoministeriö
30.04.2024
Julkaisusarja:
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2024:17This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-965-0Tiivistelmä
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on laatinut Valtiokonttorin ohjeistuksen perusteella vastuullisuusraportin vuoden 2023 toiminnastaan. Tämä on TEM:n kolmas vastuullisuusraportti.
Raportin runkona on edelleen käytetty soveltuvin osin Valtiokonttorin laatimaa vastuullisuusraportin esimerkkipohjaa. Raportti koostuu ohjeen mukaisesti kädenjälki- (oman toiminnan vaikuttavuus) ja jalanjälki- (toiminnan negatiivisten vaikutukset toimintaympäristölle) osioista. Raportin sisältö on päivitetty vuoden 2022 pohjalta ja siihen peilaten.
TEM luo edellytyksiä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään kasvuun. Se syntyy osaavista ihmisistä laadukkaissa työpaikoissa, tuottavuuden kasvusta sekä kasvavasta työllisyydestä. TEM valitsi vuonna 2021 vastuullisuusraportoinnin pohjaksi neljä YK:n kestävän kehityksen tavoitetta (Sustainable Development Goals, SDG), jotka ovat
-SDG 7: Edullista ja puhdasta energiaa,
-SDG 8: Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua,
-SDG 9: Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja ja
-SDG 13: Ilmastotekoja.
Valituilla tavoitteilla on vahva yhteys TEM:n strategisiin tavoitteisiin. Näiden kehitys raportoidaan vastuullisuusraportin kädenjälkiosiossa. Case-kuvaukseksi valittiin TEM:n ensimmäisessä raportissa kestävä matkailu, jonka kehitystä on seurattu siitä lähtien. Vastuullisuusraportin jalanjälkiosiossa on käsitelty julkisia hankintoja sekä henkilöstöpolitiikan tavoitteita. Ministeriön toiminnassa pyritään pienentämään päästöjä ja kuluttamaan luonnonvaroja vastuullisesti.